Viikko takaperin

Mun on jo monta päivää pitänyt päivittää tänne, miten toinen viikko uudessa perheessä kokonaisuudessaan meni. Maanantaista lauantaihin olin aika liekeissä ja onnellinen siitä, että tulin takaisin kokeilemaan toisen perheen kanssa elämistä ja työntekoa. Hirveästi en ehtinyt ajatella mitään,  kun oli niin paljon tekemistä päivästä toiseen. Kävin silti läpi sellaisen tunteiden kirjon, ettei edes uskoisi. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin iloinen. Lapset palasivat kouluun ja sain nauttia välillä myös omasta rauhasta. Perjantaina näin toista aupparia ja babysittasin illan, joka meni ihan täydellisesti. Lauantaina käytiin Lontoossa Sea Lifessa ja viinillä toisen kaverin kanssa. Sunnuntaina kävin hostperheen kanssa katsomassa vanhimman lapsen rugby-peliä. Ja loppupäivän olin omissa oloissani.

Sunnuntaina illalla se paha mieli taas iski ja alkoi ihan raastava kova koti-ikävä. En tiedä mikä sen oikein aiheutti, mutta varmaan se yksinolo. Ihan kuin olisin palannut kaksi viikkoa taaksepäin - päivään, jolloin saavuin tänne. Päätin lopulta antaa tunteille vallan ja itkeä sen pahan olon pois. Maanantai-aamuna olin kaksi kertaa surullisempi. Koko päivä meni tosi hitaasti. Tein töitä kuin hullu ja silti hostäidiltä tuli sanomista jostain ihan pienistä asioista. Tuli taas semmoinen tunne, etten selviä tästä. Onneksi illalla näin kavereita ja sain muuta ajateltavaa! Eilen oli jo helpompi päivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpötilat kohosivat taivaisiin. Eilistä voisi verrata lämpimään Suomen kesäpäivään. Vedin ekaa kertaa shortsit jalkaan ja menin meidän taka-pihalle nauttimaan auringosta.

Viikonloput alkavat täyttyä kovaa vauhtia kaikista menoista, että kyllähän täällä tekemistä riittää! Silti on tullut mietittyä paljon jatkoa ja ylipäätänsä tätä aupparointia. Tykkään olla lasten kanssa, siivota ja auttaa kotitöissä. Meillä menee nykyään hyvin nykyisen hostperheeni lasten kanssa, kun alku vierastus on nyt kokonaan ylitetty. Vieraan perheen kanssa asuminen on kuitenkin edelleen paljon rankempaa kuin osasin itse kuvitella. Myös vastuu kolmesta lapsesta on välillä vähän pelottavankin suuri, vaikka tiedän ihan hyvin pärjääväni. Kaipaan sellasta totaalista vapautta niin paljon.

En tunne mitenkään huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista. Vähän aikaa taaksepäin mieli olisi varmasti ollut täysin eri. Koko ajanhan olen tiennyt, että Suomeen voi aina palata, jos siltä tuntuu. Aiemmin en ole tosissani ajatellut kotiin paluun tapahtuvan vielä muutamaan kuukauteen. Olen kuitenkin ylittänyt itseni jo niin monta kertaa tämän kokemuksen aikana, että olisi ehkä aika jatkaa matkaa jo seuraaviin juttuihin. Vielä reilu kahden viikon jälkeen on vaikea sanoa mitään, mutta eiköhän seuraavassa muutamassa viikossa selkene ajatukset tulevaisuudesta ja jatkamisesta.