Mielenrauha

Vihdoinkin mä olen saavuttanut sen! Viime viikko oli ehkä elämäni kauhein, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Viimeiset kaksi kuukautta on ollut sellasta tunteiden vuoristorataa, etten tiedä miten ylipäätänsä olen selvinnyt koko ajasta. Viime viikolla olin myös ihan varma, että lähden täältä kotiin alle kahdessa kuukaudessa. Laskin epätoivoisesti viikkoja kesän alkuun, päiviä lasten koulun jatkumiseen ja tunteja seuraavaan päivään. Joka aamu heräsin kyyneleet silmissä ajatellen, että "tästä selvitään vielä, se on vaan tää alku". 

Ja tässä mä olen! Edelleen hengissä, yhtenä kappaleena ja kaikkein tärkein asia, onnellisena. Enhän mä ikinä olisi voinut uskoa, että alku uudessa perheessä tulisi menemään niin kauhealla tavalla kuin se meni. Lapset eivät hyväksyneet mua yhtään, kaikki piti opetella uudestaan eikä vapaa-aikaa ollut lähestulkoon ollenkaan. Ihan sama mitä sanoin/pyysin niin oli lasten mielestä väärin. Sain vähän armoa perheen vanhimmalta lapselta, joka ei piikittänyt mua niin pahasti kuin kaksi nuorempaa. Asiat ovat hoituneet puhumalla jo paljon parempaan suuntaan ja oon kai mä ihan cool, myös lasten mielestä. Luojan kiitos mitään kielimuuria ei ole, koska sehän tästä olisi vielä puuttunutkin. Nuorimman kanssa on vielä vähän hankaluuksia välillä tulla yhteisymmärrykseen, koska tämä pian 10 vuotta täyttävä nuorukainen saattaa räjähtää ihan sadasosasekunnissa eikä sille raivokohtaukselle mahda sillä hetkellä oikein mitään. Tätä tapahtuu myös vanhempien ollessa paikalla, joten onneksi en ole ainoa sitä kokemassa.

Meillä on muuten ollut oikein kiva viikon alku. Mulla alkaa heti ensi maanantaina kielikurssi, jonne kävin tällä viikolla ilmottautumassa. Olen ollut lasten kanssa paljon, mutta saanut myös vapaa-aikaa triplasti enemmän kuin viime viikolla. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia ja seuraan päivittäisillä koiran ulkoilutuslenkeillä, miten puihin ja puskiin puhkeaa uusia lehtiä ja kukkia. Tähän mennessä paras fiilis on tullut siitä, kun olen juossut meidän koiran kanssa ympäri meidän läheistä puistoa rapa roiskuen. Eilen kotiin tullessa mulla oli mutaa polviin asti, koska maa on vielä sen verran märkä sateiden takia. Sää on ollut todella vaihteleva, mutta lämpötilat ovat pysyneet kuitenkin ylhäällä. Ulos olen lähtenyt niin takissa, hupparissa kuin t-paidassakin. Eilen päivällä olisi pärjännyt varmaan jopa shortseissa, mutta illalla oli paljon viileämpi kuin päivällä. Monet englantilaiset kulkevat kesät talvet shortseissa, joten ainakaan niiden käyttöä ei tarvitse täällä vierastaa ollenkaan. 

Normaali arki on vihdoinkin alkanut ja viikonlopuksi mulla on kivoja suunnitelmia. Mä olen niin tyytyväinen, että tulin takaisin, koin kauhean uuden alun ja jouduin oikeasti itselle pahaan paikkaan. Nyt asioita osaa arvostaa taas ihan uudella tavalla. Hostperheen vaihtaminen oli kokemuksena todella vaikea ja stressaava, mutta siitä oli vain päästävä ylitse. Asiat ovat loksahdelleet paikoilleen ja mä olen alkanut taas nauttimaan olostani täällä. Ehkä tää on taas sitä alkuhuumaa :)