Viikko takaperin

Mun on jo monta päivää pitänyt päivittää tänne, miten toinen viikko uudessa perheessä kokonaisuudessaan meni. Maanantaista lauantaihin olin aika liekeissä ja onnellinen siitä, että tulin takaisin kokeilemaan toisen perheen kanssa elämistä ja työntekoa. Hirveästi en ehtinyt ajatella mitään,  kun oli niin paljon tekemistä päivästä toiseen. Kävin silti läpi sellaisen tunteiden kirjon, ettei edes uskoisi. Suurimman osan ajasta olin kuitenkin iloinen. Lapset palasivat kouluun ja sain nauttia välillä myös omasta rauhasta. Perjantaina näin toista aupparia ja babysittasin illan, joka meni ihan täydellisesti. Lauantaina käytiin Lontoossa Sea Lifessa ja viinillä toisen kaverin kanssa. Sunnuntaina kävin hostperheen kanssa katsomassa vanhimman lapsen rugby-peliä. Ja loppupäivän olin omissa oloissani.

Sunnuntaina illalla se paha mieli taas iski ja alkoi ihan raastava kova koti-ikävä. En tiedä mikä sen oikein aiheutti, mutta varmaan se yksinolo. Ihan kuin olisin palannut kaksi viikkoa taaksepäin - päivään, jolloin saavuin tänne. Päätin lopulta antaa tunteille vallan ja itkeä sen pahan olon pois. Maanantai-aamuna olin kaksi kertaa surullisempi. Koko päivä meni tosi hitaasti. Tein töitä kuin hullu ja silti hostäidiltä tuli sanomista jostain ihan pienistä asioista. Tuli taas semmoinen tunne, etten selviä tästä. Onneksi illalla näin kavereita ja sain muuta ajateltavaa! Eilen oli jo helpompi päivä. Aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpötilat kohosivat taivaisiin. Eilistä voisi verrata lämpimään Suomen kesäpäivään. Vedin ekaa kertaa shortsit jalkaan ja menin meidän taka-pihalle nauttimaan auringosta.

Viikonloput alkavat täyttyä kovaa vauhtia kaikista menoista, että kyllähän täällä tekemistä riittää! Silti on tullut mietittyä paljon jatkoa ja ylipäätänsä tätä aupparointia. Tykkään olla lasten kanssa, siivota ja auttaa kotitöissä. Meillä menee nykyään hyvin nykyisen hostperheeni lasten kanssa, kun alku vierastus on nyt kokonaan ylitetty. Vieraan perheen kanssa asuminen on kuitenkin edelleen paljon rankempaa kuin osasin itse kuvitella. Myös vastuu kolmesta lapsesta on välillä vähän pelottavankin suuri, vaikka tiedän ihan hyvin pärjääväni. Kaipaan sellasta totaalista vapautta niin paljon.

En tunne mitenkään huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista. Vähän aikaa taaksepäin mieli olisi varmasti ollut täysin eri. Koko ajanhan olen tiennyt, että Suomeen voi aina palata, jos siltä tuntuu. Aiemmin en ole tosissani ajatellut kotiin paluun tapahtuvan vielä muutamaan kuukauteen. Olen kuitenkin ylittänyt itseni jo niin monta kertaa tämän kokemuksen aikana, että olisi ehkä aika jatkaa matkaa jo seuraaviin juttuihin. Vielä reilu kahden viikon jälkeen on vaikea sanoa mitään, mutta eiköhän seuraavassa muutamassa viikossa selkene ajatukset tulevaisuudesta ja jatkamisesta.

Mielenrauha

Vihdoinkin mä olen saavuttanut sen! Viime viikko oli ehkä elämäni kauhein, mutta nyt ollaan jo voiton puolella. Viimeiset kaksi kuukautta on ollut sellasta tunteiden vuoristorataa, etten tiedä miten ylipäätänsä olen selvinnyt koko ajasta. Viime viikolla olin myös ihan varma, että lähden täältä kotiin alle kahdessa kuukaudessa. Laskin epätoivoisesti viikkoja kesän alkuun, päiviä lasten koulun jatkumiseen ja tunteja seuraavaan päivään. Joka aamu heräsin kyyneleet silmissä ajatellen, että "tästä selvitään vielä, se on vaan tää alku". 

Ja tässä mä olen! Edelleen hengissä, yhtenä kappaleena ja kaikkein tärkein asia, onnellisena. Enhän mä ikinä olisi voinut uskoa, että alku uudessa perheessä tulisi menemään niin kauhealla tavalla kuin se meni. Lapset eivät hyväksyneet mua yhtään, kaikki piti opetella uudestaan eikä vapaa-aikaa ollut lähestulkoon ollenkaan. Ihan sama mitä sanoin/pyysin niin oli lasten mielestä väärin. Sain vähän armoa perheen vanhimmalta lapselta, joka ei piikittänyt mua niin pahasti kuin kaksi nuorempaa. Asiat ovat hoituneet puhumalla jo paljon parempaan suuntaan ja oon kai mä ihan cool, myös lasten mielestä. Luojan kiitos mitään kielimuuria ei ole, koska sehän tästä olisi vielä puuttunutkin. Nuorimman kanssa on vielä vähän hankaluuksia välillä tulla yhteisymmärrykseen, koska tämä pian 10 vuotta täyttävä nuorukainen saattaa räjähtää ihan sadasosasekunnissa eikä sille raivokohtaukselle mahda sillä hetkellä oikein mitään. Tätä tapahtuu myös vanhempien ollessa paikalla, joten onneksi en ole ainoa sitä kokemassa.

Meillä on muuten ollut oikein kiva viikon alku. Mulla alkaa heti ensi maanantaina kielikurssi, jonne kävin tällä viikolla ilmottautumassa. Olen ollut lasten kanssa paljon, mutta saanut myös vapaa-aikaa triplasti enemmän kuin viime viikolla. Rakastan jo nyt tätä kaupunkia ja seuraan päivittäisillä koiran ulkoilutuslenkeillä, miten puihin ja puskiin puhkeaa uusia lehtiä ja kukkia. Tähän mennessä paras fiilis on tullut siitä, kun olen juossut meidän koiran kanssa ympäri meidän läheistä puistoa rapa roiskuen. Eilen kotiin tullessa mulla oli mutaa polviin asti, koska maa on vielä sen verran märkä sateiden takia. Sää on ollut todella vaihteleva, mutta lämpötilat ovat pysyneet kuitenkin ylhäällä. Ulos olen lähtenyt niin takissa, hupparissa kuin t-paidassakin. Eilen päivällä olisi pärjännyt varmaan jopa shortseissa, mutta illalla oli paljon viileämpi kuin päivällä. Monet englantilaiset kulkevat kesät talvet shortseissa, joten ainakaan niiden käyttöä ei tarvitse täällä vierastaa ollenkaan. 

Normaali arki on vihdoinkin alkanut ja viikonlopuksi mulla on kivoja suunnitelmia. Mä olen niin tyytyväinen, että tulin takaisin, koin kauhean uuden alun ja jouduin oikeasti itselle pahaan paikkaan. Nyt asioita osaa arvostaa taas ihan uudella tavalla. Hostperheen vaihtaminen oli kokemuksena todella vaikea ja stressaava, mutta siitä oli vain päästävä ylitse. Asiat ovat loksahdelleet paikoilleen ja mä olen alkanut taas nauttimaan olostani täällä. Ehkä tää on taas sitä alkuhuumaa :)

Kolmen viikon hulinat

Apua, kolmessa viikossa on tapahtunut niin paljon etten tiedä mistä oikein alottaisin! Maaliskuun loppupuolella vietettiin Emilian kanssa viimeinen yhteinen päivä yhdessä ja tytöt tulivat moikkaamaan mua Suomesta muutamaksi päiväksi. Juuri ennen pääsiäistä jätin ensimmäisen hostperheeni ja vietin yön lentokentällä odottaen lentoani Ruotsiin. Muutama päivä sitten palasin takaisin Englantiin ja samalla uuteen hostperheeseeni. Aikaa ei hirveästi ole ollut kirjoitella eli nyt joudun palaamaan ajassa vähän taakse päin ja yrittää muistella mitä kaikkea mitä on tapahtunut muutamassa viikossa.

Emilian viimeisenä viikonloppuna käytiin Sky Gardenissa, Neal's Yardilla ja Suomen merimieskirkolla pääsiäismyyjäisissä. Sky Garden sijaitsee Lontoon keskustassa ihan Monumentin läheisyydessä. Paikka oli todella hieno ja sisäänpääsy ilmainen. Vasta sieltä 155 metrin korkeudesta ymmärsi, kuinka suuri Lontoo oikeasti on. Talot jatkuvat silmänkantamattomiin. Aurinkoisena päivänä näkymät olisivat voineet olla ehkä vieläkin vähän paremmat. Sky Gardenin jälkeen käytiin Neal's Yardilla. Neal's Yard on värikäs sisäpiha, myös Lontoon keskustassa. Se on pieni, mutta kaunis. Jätin noin puolet tavaroistani Suomen merimieskirkolle samalla, kun käytiin pääsiäismyyjäisissä. Meidän ilta päättyi lopulta sohoon, jossa käytiin ihan vaan yhillä.

Seuraavana päivänä heräsin aikaisin aamulla ja lähdin Heathrow'lle tyttöjä vastaan. Oli niin ihana saada kavereita tänne muutamaksi päiväksi. Kierreltiin ympäri keskustaa ja ehdittiin käydä vaikka missä. Eikä mulle niillä nähtävyyksillä niinkään ollut mitään väliä, kunhan vaan sain olla itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Aika meni ihan liian nopeasti, ja maanantai-iltana hyvästelin tytöt itku silmässä. Onneksi olin enään vain kaksi päivää töissä ennen varsinaista lomaani.

Viimeiset työpäivät menivät samalla Angelin kanssa ollessa ja omia tavaroita pakkaillessa. Keskiviikkona edellinen hostperheeni heitti mut lentokentälle odottamaan aikaista aamulentoani. Jäähyväiset perheen kanssa eivät olleet mitenkään kummoiset. Sanottiin vaan hei hei ja halattiin. Seuraavat kuusi tuntia istuin lentokentällä ja mietin menneitä kuukausia ensimmäisessä hostperheessäni. Tuntui kuin suuri taakka olisi pudonnut harteilta. Olin selvinnyt viimeiset viikot perheessä sinnittelemällä, ja vihdoinkin sain taas hengittää. Olin myös stressannut niin paljon, että mun koko keho oli mennyt ihan sekaisin kaikesta.

Ruotsiin meno osui niin oikeaan aikaan kuin vain mahdollista. Vietin reilu viikon sukulaisillani Tukholmassa. Nukuin jättimäiset univelkani pois ja söin paljon herkkuja. Yritin pitää ajatuksia kaikkialla muualla kuin aupparoinnissa ja uudessa hostperheessäni. Olin ihan onneni kukkuloilla päästessäni kävelemään metsään ja nauttimaan luonnosta. En ole aiemmin tajunnut, kuinka huono ilma Lontoossa on pohjoismaihin verrattuna. Teki niin hyvää hengittää raikasta ilmaa.

Viimeisinä lomapäivinä Englantiin paluu kaivautui pakosti mieleen ja jännitys alkoi kasvaa. Tiesin jo kokemuksesta, että alku tulee olemaan todennäköisesti se vaikein kohta. Pitää opetella kaikki uudestaan ja tottua kaikkeen uuteen. Ensimmäisessä perheessä alku meni tosta noin vaan, koska olin niin innostunut kaikesta. Nyt sitä alkuhuumaa ei enään ole. Käynti mukavuusalueen puolella oli samalla sekä hyvä että huono idea. Sain levättyä ja kerättyä voimia, mutta nyt ikävöin läheisten luo kaksi kertaa enemmän. En tiedä, miten tämän koko alun voisi kuvailla.

Muutin St. Albansiin, joka on tosi kaunis kaupunki katedraaleineen kaikkineen. Kevätkin on tullut tänne ihan rytinällä ja lämpötilat samalla nousseet. Puihin ja puskiin on alkanut tulemaan jo lehdet. Asutaan vielä ihan suuren puiston vieressä ja perhekin on mukava. Jokin on silti muuttunut. Tosin, mulla ei vielä ole alkanut arki ja raja vapaa-ajan ja töiden välillä on olematon. En silti odottanut uuden alun olevan näin rankkaa. Yritän pitää itseni positiivisena, mutta se on ihan äärettömän vaikeaa. Toivottavasti ensi viikolla arjen alkaessa asiat kääntyisivät parempaan suuntaan ja olo vähän helpottuisi.

Pientä pohdintaa

Tästä tuli todella pitkä postaus, joten lukemiseen kannattaa varata jonkin verran aikaa :) 

Ennen tänne tuloa en tiennyt kovinkaan paljoa aupparoinnista. En ollut lukenut muiden au pair-blogeja enkä katsonut au pair-ohjelmia. Myönnän ihan suoraan etten uskaltanut. Tiesin vain sen, että tulen asumaan toisen perheen luona ja hoitamaan työkseni heidän lapsiaan. Kyllähän sitä tuli kuultua muiden au pair-kokemuksista, mutta itse en lähtenyt tutkimaan sen enempää mitään. Päätin, että vasta täällä uskallan tutustua muiden kokemuksiin. Nyt jälkeenpäin ajatelleena en tiedä, mitä oikein pelkäsin.

Katsoin viime viikolla sitten yhden päivän aikana kaikki 9 jaksoa Au pairit Australiassa-sarjasta. Heti ensimmäisenä on pakko mainita, että jokaisen siinä olleen au pairin kokemus oli täysin erilainen kuin itsellä, mutta jotakin yhteistä silti löytyi. Tietenkin niillä se meno oli välillä paljon hurjempaa eikä arkeakaan kuvattu kovin paljoa. Halusin nyt kirjoittaa kaikista asioista, jotka osasin yhdistää myös omaan kokemukseeni. Listasin asiat ja tapahtumat suurin piirtein aika järjestykseen. Osa asioista kulkee kuitenkin käsi kädessä ja kuuluu moneen eri kohtaan.  

ALKU

Alun jännitys ja odotus

Jännitys alkoi heti sen jälkeen, kun sain varmistuksen hostperheestäni. Tuntui, että oli liikaa asioita hoidettavana ja liian vähän aikaa ennen tänne tuloa. Aika meni samaan aikaan niin nopeasti ja niin hitaasti.

Oman perheen ja sukulaisten hyvästely

Siinä vaiheessa, kun siinä ohjelmassa nuoret hyvästelivät omat perheensä niin nousi mullakin kyyneleet silmiin. Osasin samaistua niihin samoihin tunteisiin niin hyvin. Hyvästien sanominen on ollut tähän mennessä koko matkan raskain asia. Tunsin itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi sen muutaman tunnin ajan, jonka vietin kentällä ja koneessa yksin.

Hostperheeseen tuleminen

Hostperheen näkeminen kentällä oli aikamoinen helpoitus. He olivat juurikin sitä, mitä olivat antaneet odottaa. Olin väsynyt, mutta onnellinen. Oli outoa tulla johonkin vieraaseen taloon asumaan, vaikka nopeasti tämä kodilta tuntuikin.

Alkuhuuma ja ajan meneminen nopeasti

Alussa olin niin innoissani kaikesta, että iloitsin pienimmistäkin asioista. Olo oli koko ajan hyvä enkä jotenkin edes voinut ymmärtää, miten jollakin pystyi olla huono päivä. Aika vaan riensi enkä kerennyt ikävöimään omaa perhettä yhtään.

Muiden au pairien näkeminen ja kavereiden saaminen

Heti ensimmäisellä viikolla aloitin kielikurssin ja sain aivan ihania suomalaisia aupparikamuja. Seuraavalla viikolla kuvioihin tuli sali ja sieltäkin sain nopeasti kavereita.

ALKUHUUMAN JÄLKEINEN VAIHE

Asioiden näkeminen sellaisena kuin ne ovat

Joskus kahden kuukauden jälkeen aloin näkemään asioista myös niitä huonoja puolia. Yritin pitää itseni siellä ihanassa pilvilinnassa, mutta pikkuhiljaa lipsuin siinäkin. Se jatkuva positiivisuus ja hyvä mieli kääntyi vähitellen laskuun.

Totaalinen uupumus ja kulttuurishokki

Jossain vaiheessa tajusin myös olevani niin väsynyt, että olisin voinut nukkua viikon putkeen. Yhtenä viikonloppuna päätin, etten liiku mihinkään ja astun seuraavan kerran vasta maanantaina ulos talosta. Samaan aikaan tunnistin itselläni kulttuurishokin alkaneeksi ja annoin sen vain tulla. Sitä ei oikein pysty kuvailemaan, koska jokainen kokee sen täysin omalla tavallaan. Itse olin väsynyt, harkitsin tosissani kotiin lähtöä, työt ei maistunut ollenkaan enkä nauttinut olostani yhtään täällä.

Soitot ja muu yhteydenpito kotiin

Aloin kaipaamaan mun vanhempia ihan äärettömän paljon. Soiteltiin aina välillä Skype-puheluita ja se auttoi ikävän suhteen.

Työn sopivuuden ja oman tyytyväisyyden miettiminen

Epäilin omaa osaamistani olla lasten kanssa, vaikka kokemusta löytyikin. Mietin myös, haluanko oikeasti olla au pairina. Yhä useammin ajattelin, olenko mä oikeasti onnellinen täällä vai huijaanko myös itseäni koko ajan.

ASIOIDEN KÄSITTELEMINEN

Omiin ajatuksiin hukkuminen

Kun on liikaa aikaa ajatella, niin sitä sitten todellakin ajattelee. Aloin jo ärsyyntymään, jos ajattelin mitään-yhtään-mihinkään liittyvää. Kaipasin vain sitä tasapainoisen hyvää olotilaa, joka Suomessa aina oli. 

Oman ajan ja yksityisyyden kaipuu

Opin arvostamaan omaa aikaa ja hiljaisuutta täysin eri tavalla kuin ennen. 

Pelottava asuinalue

Omalla kohdallani suurin syy hostperheen vaihtoon on alue, jossa asumme. Nyt ymmärrän miksi Itä-Lontoolla on niin huono maine. Päivisin liikun kotoa vain keskustaan tai puistoon. Iltaisin olen mieluiten liikkumatta minnekään. Kadut ovat sotkuisia ja ilmassa leijuu päivittäin outo haju. Jokainen on ymmärtänyt perheenvaihtoni(jopa hostperheeni), kun olen kertonut suurimmaksi syyksi tämän alueen.

PÄÄTÖSTEN TEKEMINEN

Hostperheelle perheenvaihdosta kertominen ja epävarmuus jatkosta

Mietin perheen vaihtamista pitkään ennen nykyisen hostperheeni kanssa puhumista. Pelkäsin, etten saa uutta hyvää perhettä tarpeeksi ajoissa ja joudun ottamaan vain jonkun vapaana olevan. Jännitin kertomista niin paljon, että soitin äidille Suomeen taukoamatta ja jopa monta kertaa päivässä. Lopulta uskalsin avata suuni ja hostperheeni otti asian ihan hyvin vastaan, vaikka pari päivää oltiinkin kaikki hieman hämillään jatkosta. 

Uuden perheen etsiminen ja heidän luonaan käyminen

Suomen ja Brittien järjestöjen avulla löysin nopeasti uuden perheen, ja heti seuraavalla viikolla pääsin käymään heidän luonaan.

Eläminen nykyisen perheen kanssa ja toimeen tuleminen

Asiat ovat menneet paljon paremmin kuin kuvittelin niiden menevän. Mua kunnioitetaan ja kohdellaan ihan samalla tavalla kuin ennenkin. 

Kulttuurishokista toipuminen

Nyt tunnen olevani tässä kohdassa. Olo on taas hyvä ja jaksan innostua asioista ihan samalla tavalla kuin alussa. Väsymyskin on normaalia ja työt maistuvat. 

UUSI PERHE JA UUSI ALKU

Perheen vaihto ja alusta aloittaminen.....

Viimeisestä kohdasta voin kirjoittaa, kun sen aika tulee. 

St Patrick's Day

Nyt vaihtuu viikot rytinällä taas! Vietettiin ihanan rentouttava viikonloppu Emilian kanssa. Se olikin sitten viimeinen laatuaan, koska viikon päästä meidän tiet erkanee ja seuraavan kerran nähdään vasta muutaman kuukauden päästä. Hauskaa meillä kuitenkin oli ja paljon ehdittiin taas nähdä yhden viikonlopun aikana.

Perjantaina heti töiden loputtua säntäsin metroon ja metrosta junaan kohti Kingstonia. Käytiin syömässä libanonilaisessa ravintolassa ennen illan rientoja. Yleensä syön ihan mitä vain ja tykkään maistaa uusia ruokia. Libanonilainen salaattikastike ja säilötyt vihannekset eivät kuitenkaan oikein olleet mun makuun. Wrapit olivat todella hyviä, ja niitä olisin voinut syödä jopa enemmän. Syömisen jälkeen käytiin pyörähtämässä myös baarissa, mutta jotenkin se meno ei tempaissut meitä mukaansa tällä kertaa. Lopulta päätettiin lähteä nukkumaan ja herätä aamulla pirteänä. Se oli mielettömän hyvä idea, koska lauantaina oltiin pirteitä ja hyvävointisia.

Lauantaina ja sunnuntaina ulkona tuntui jo ihan keväältä! Aurinko lämmitti niin paljon, että olisi pärjännyt ehkä vähän vähemmilläkin vaatteilla. Suunnattiin kumpanakin päivänä keskustaan shoppailemaan ja ihmettelemään. Sunnuntaina täällä vietettiin Pyhän Patrickin päivää, jonka takia Lontoossa oli järjestetty paraati ja festarit. St Patrick's day on sekä Irlannin kansallispäivä että suojeluspyhimys Pyhän Patrickin muistopäivä. Käveltiin festari-alueen läpi, missä oli paljon ihmisiä pukeutuneena vihreään ja osalla oli poskessa kolmipäinen apila maalattuna. Kaikki olivat niin ilosia ja hyvällä tuulella siellä, että se hyväntuulisuus tarttui pakosti itsellekin! Todettiin Emilian kanssa kummatkin moneen kertaan, kuinka ihanaa elämä täällä on varsinkin nyt keväällä.

Aurinkoisuus jatkui eiliseen saakka ja mentiin iltapäivällä Angelin kanssa puistoon. Siitä puistossa käymisestä osasi itsekin nauttia ihan eri tavalla, kun oli niin lämmin. Hyvin pärjäsi tuulitakilla. Tällä viikolla olen vain neljä päivää töissä ja koko viikonlopun taas menossa kaupungilla. Vihdoinkin pääsen käymään Sky Gardenissa ja näkemään mun kavereita, jotka tulevat Suomesta tänne lomalle! Päivät pitenevät jo kovaa vauhtia. Tässä pitää alkaa varmaan tekemään to do-listaa keväälle ja kesälle, kun täällä sitä näkemistä riittää. Ensi viikon loppupuolella lähden viettämään pääsiäislomaa Ruotsiin sukulaisille, jonka jälkeen alkaakin uusi arki uudessa ympäristössä.

Normaali arkipäivä

Halusin nyt kirjoittaa minkälaisia mun arkipäivät tässä perheessä yleensä ovat. Kaikki päivät ovat toki erilaisia, mutta aikataulultaan etenevät samalla tavalla päivästä toiseen.

7.50 Herätys

Aamuisin tykkään vetää vain hupparin päälle ja lökärit jalkaan. Tukan pistän vain nopeasti ponnarille tai nutturalle. Myönnän, että aina ei tule edes hiuksia harjattua tai peiliin katsottua ennen töiden aloittamista. Hampaiden pesun jälkeen aloitan työt.

8.00 Alkaa työt

Joskus työt alkavat tasalta ja välillä vasta varttia yli. Töiden alkaminen riippuu ihan hostperheen heräämisestä ja aamutoimista. Aamuisin autan Angelia syömisessä, hampaiden pesussa ja ulkovaatteiden pukemisessa. Aamupalassa(puurossa) menee noin 20-30min, jonka aikana ehdin sanoa ehkä 100 kertaa "eat your porridge" "take your spoon" tai jotakin vastaavaa. Ylpeänä voin kuitenkin kertoa, että olen opettanut Angelin syömään ja pukemaan itse. Tänne tullessa likkaa syötettiin ja höösättiin kaikessa. Selvää edistymistä on siis tapahtunut!

8.50-11.45 Vapaa-aika

Angelin lähtiessä kouluun alkaa päivän ensimmäinen vapaa-aika. Useimmiten vietän mun aamuvapaat höyryävässä kylvyssä, pyykkiä pesten, jotain pieniä kotitöitä tehden, blogia kirjoittaen tai Netflixiä katsoen. Talossa ei yleensä ole aamuisin muita kuin minä ja opiskelijapojat, joten täällä on aika hiljaista.

11.45-15.30 Työt jatkuu

Varttia vaille 12 lähden hakemaan Angelia koulusta, joka on ihan parin minuutin kävelymatkan päässä meidän talosta. Kotiin tullessa Angel käy suihkussa tai kylvyssä, jonka jälkeen kuivataan hiukset. Suihkun jälkeen alkaa taistelu lounaan kanssa. Samat lauseet toistuvat myös lounaan kanssa - "eat your food" "take your fork/spoon" "sit properly". Neiti on kova haaveilemaan ja puhumaan, joten välillä syömisen kanssa kestää ikuisuus. On myös päiviä, jolloin melkein itku silmässä syötän Angelille viimeiset haarukalliset lautaselta.

15.30-18.00 Angel päiväunille

Itse vierastan vieläkin hostperheen nukkumaanmenoaikoja ja Angelin muutaman tunnin päiväunia. Angel menee nukkumaan puoli neljän aikaan, jolloin saan itse touhuta talossa omia juttujani vanhempien kotiintuloon saakka. Useimmiten siivoan meidän leikkien jälkiä, tiskaan, siivoan omaa huonetta, luen kirjaa tai teen jotakin kehittävää.

18.00 Hostit tulevat kotiin

Noin kuudesta eteenpäin mulla alkaa päivän toinen vapaa-aika, joka kestääkin koko illan. Angel herää/herätetään päiväunilta seitsemän tai kahdeksan aikoihin illalla. Vietän illat joko hostien kanssa tai yksin. Yritän monesti mennä nukkumaan yhdeksän aikoihin, joka jää aina pelkäksi unelmaksi hostien erilaisen vuorokausirytmin takia. Usein pääsen nukkumaan puolenyön aikaan, jolloin talo rauhoittuu ja hostit menevät nukkumaan. Välillä olen nukkunut korvatulpilla, mutta nekin ovat alkaneet tuntua inhottavilta korva tyynyä vasten.

Jotkut ovat saattaneet miettiä, että miltä tuntuu viettää vapaa-aikaa ja olla töissä samassa paikassa. Valotan omalta osaltani tätä tilannetta. Ensimmäisinä viikkoina en edes ajatellut asiaa, koska au pairin työ ei tuntunut vielä niin paljoa työltä. Enemmän keskityin siihen, että tunsin olevani kotona tässä talossa. Parin kuukauden jälkeen aloin tuntea jo eron työn ja vapaa-ajan välillä. Tunsin tarvitsevani kumpaakin sekä vapaa-aikaa että töitä. Oli ihana nähdä kavereita viikonloppuisin, mutta oli myös kiva tehdä viikolla töitä ja viettää aikaa Angelin kanssa. Nyt tunnen enemmän tarvetta vapaa-ajalle kuin työlle. Johtuu varmaan jatkuvasta väsymyksestä. Olen ihan eritavalla sidottuna perheeseen au pairina kuin, että asuisin muualla ja kävisin vain kodinhoitajana perheessä. Iltavapaina vietän paljon aikaa hostien kanssa, koska töiden jälkeen olen usein aika loppu eikä aika oikein riitä kaupungilla käymiseen. Tykkään iltaisin myös sulkeutua omaan huoneeseeni ja "omaan rauhaan", koska sitä on alkanut kaivata koko ajan vain enemmän. Omaan huoneeseen sulkeutuminen on ehkä pahin virhe mitä voi tehdä toisessa perheessä asuessa. Lopputulos on siis se, että välillä tunnen olevani pahasti jumissa tässä talossa enkä haluaisi kuulla kenenkään muun ihmisen ääntä omalla vapaa-ajallani(lapsen itku on pahin). Joskus en taas ajattele asiaa ollenkaan ja annan asioiden mennä niin kuin menevät. Jokainen päivä on tässäkin tapauksessa erilainen.

Olen viimeaikoina ollut tyytymätön tilanteeseeni täällä, joten otin noin pari viikkoa sitten itseäni niskasta kiinni ja aloin suunnittelemaan jatkoa uusiksi. Vaihdan maisemia kahden viikon päästä, mutta pysyn edelleen Suur-Lontoon alueella. Ensimmäisessä perheessä tulen viettämään yhteensä lähes viisi kuukautta. Mikä saa minut sitten vaihtamaan hostperhettä tässä vaiheessa? Syitä on monia ja kirjoitan niistä varmasti myöhemmin, kun asiat ovat tasoittuneet eivätkä enään niin "tulenarkoja" :)

Kulttuurishokin voittaja

Pitkästä aikaa tunnen todellisen hyvänolon tunteen kaiken tän alakulosuuden keskellä. Jep, mulla on ollut ihan jäätävä koti-ikävä ja kulttuurishokki. Hassua tässä on se, että ne kummatkin tulivat vasta kolmen kuukauden kohdalla ja kestivät kuukauden verran. Aika on mennyt tasaista hidasta vauhtia eteenpäin ja olen ehtinyt suunnitella koko loppu elämäni ainakin sata kertaa uusiksi. Välillä on tosissaan tuntunut, ettei asiat järjesty ja on tehnyt mieli lähteä matkalaukkujen kanssa viivana tosta ovesta ulos. Tuntuu etten ole innostunut oikein mistään ja kotona olo on ollut ihan tuskaa, kun ei ole tiennyt miten päin sitä oikein olisi. En edes muista milloin viimeksi olisin aidosti hymyillyt hostien seurassa ennen tätä viikkoa. Olen ollut ihan uupunut ja poikki koko ajan eikä se ole johtunut ainoastaan työmäärästä. Olen meinannut repiä hiukset päästä jo pelkästä itkun ja kiukuttelun kuulemisesta.

Mutta asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Olen selvinnyt ehkä siitä pahimmasta ajasta, ja viimeistään nyt olen ylittänyt itseni. Eikä se olisi millään onnistunut ilman omaa perhettä, isovanhempia ja kaikkia ystäviä, joiden kanssa olen puhunut. Vietettiin viime viikolla pitkä juttutuokio Skypessä tyttöjen kanssa. Viimeksi ollaan nähty puolisen vuotta sitten tyttöporukalla, ja myös tällä kertaa sain olla mukana. Oli ihana vaihtaa kuulumisia ihan kunnolla.

Kevät on virallisesti alkanut. Enään odotellaan vain niitä lämpimämpiä säitä ja lehtien tulemista puihin. Auringonpaiste tuntuu jo lämpimämmältä silloin, kun sitä näkee. Joka tapauksessa, paremmalla mielellä saan vietyä tämän viikon loppuun. Tänä keväänä puhaltaa taas ihan uudet tuulet!

Suuria ja pieniä ajatuksia

Viime viikonloppuna bussin ikkunasta ulos katsoessa mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mikään ei pidä mua enään paikallaan. Lukion jälkeinen vapaus tuntuu edelleen hyvältä. Saan tehdä päätökset ihan itse, ja tehdä elämästäni omanlaiseni matkan.

Ideoita ja aikaa löytyy vaikka kuinka paljon, mutta silti mieli vetää kahteen eri suuntaan. Välillä mieli haluaa palata Suomeen ja pysyä siellä läheisten luona. Mua vedetään osittain takaisin sinne mukavuusalueelle, joka muodostuu (ajatuksena) pelkästä sukulaisten luona vierailusta ja kavereiden kanssa kahvittelusta. Okei, Suomeen liittyisi paljon muutakin. Todellisuudessa mua odottaisi siellä karu arki töissä. Todennäköisesti juoksisin siinä töiden lomassa näkemässä sitä, tätä ja tota kaveria sekä yrittäisin epätoivoisesti ehtiä myös salille maximissaan pari kertaa viikossa. Ja tarkemmin ajatellen, elämä Suomessa saattaisi tuntua vielä liian tutulta näiden muutaman kuukauden jälkeen. 

Toisinaan mun mieli haluaa pysyä ulkomailla, nähdä maailmaa ennen jatko-opiskelua ja oppia tuntemaan eri kulttuureja paremmin. Kyseessä on se mielen toinen puoli, joka käy myös mukavuusalueen ulkopuolella ja tykkää ottaa haasteita vastaan. Välillä olen ihan hukassa näiden eri ajatusten kanssa. Tässä on vain opeteltava yhdistämään nämä kaksi eri mielen suuntaa toisiinsa, jotta saisi jotain järkevää aikaan. 



Eniten auttaa, kun ajattelen eläväni päivä kerrallaan. En pysty vielä tietämään missä olen kuukauden tai saati sitten vuoden päästä. Enhän mä vielä vuosikaan sitten tiennyt missä tulen olemaan nyt. Mutta täällähän minä. Lontoossa. Lähes 9 miljoonan asukkaan kaupungissa. Kaupungissa, jonka alan tuntemaan kuin omat taskuni. Kuitenkin tiedän jo nyt, etten halua asua täällä koko loppuelämääni. Tai ainakin luulen tietäväni. Pelkästään lukemalla tämän muutaman rivin kappaleen huomaa, että mä olen vielä ihan pihalla suunnitelmista. Ja, että mun elämä on täynnä ehkää ja jossia.

Torino & Genova

Toissa sunnuntaina aamuyöstä nousin sängystä ylös täsmälleen samaan aikaan, kun hostisäni veli kävi nukkumaan meidän olohuoneessa. Matka lentokentälle kävi hetkessä ja nukuin koko lennon ajan, lukuunottamatta nousua. Kuusi päivää meni oikein mukavasti kierrellen ympäri kaunista Torinoa ja syöden hyvää ruokaa. Yhtenä päivänä tehtiin myös päivän reissu Genovaan, johon rakastuin ihan täysin. Toivottavasti pääsen käymään siellä vielä uudestaan tulevaisuudessa.

Katolisen kirkon takia lähestulkoon kaikki talot ja rakennukset ovat Italiassa koristeltu ulkoa erilaisin kaiverruksin ja koukeroin parvekkeen kaiteita myöten. Ja ne kirkot... Niitä oli melkein joka kadun kulmassa! Käytiin yhteensä varmaan lähes kymmenessä eri kirkossa, jotka kaikki olivat ihan erilaisia ja niin hienoja. Näin kummankin kaupungin sekä katutasolta että vähän korkeammalta ylhäältä päin katsottuna.

Kaiken kaikkiaan loma meni siis hyvin. Sain nukuttua ja ladattua akkuja taas Lontoota varten. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti kevään tuulia!

Torino

Superga, Piedmont

Genova

Cattedrale di San Lorenzo

Genovan riemukaari

Happy Valentine's Day

Elämähän on yhtä juhlaa! Ystävät ovat todella tärkeitä ja on ihan huippua, että niitä muistetaan omalla päivällä(Valentine's day on tosin hieman eri asia kuin suomalainen ystävänpäivä). Se tuki, jota olen täälläkin ollessa ystäviltäni saanut, on korvaamatonta. Ilman ystävien tukea en pystyisi tähän tai moneen muuhunkaan asiaan. Ystäville voi jakaa niin ilot kuin surutkin. Todellinen ystävyys voi syntyä ihan hetkessä ja kestää elämän loppuun saakka. On ihana omistaa monta hyvää ystävää ja tietää heidän olevan aina siellä, kun heitä tarvitsen. Kiitos siis kaikille ystävilleni <3

Ollaan Emilian kanssa vietetty ystävänpäivää eilen ja tänään. Eilen heti töiden päätyttyä säntäsin ulos ovesta ja tubella toiselle puolelle Lontoota. Niin kuin sanotaan, odottavan aika on pitkä. Ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen saavuin Emilian luokse ja mielialani parani kuin salaman iskusta. Käytiin syömässä illalliseksi sushia, joka muuten oli ehkä parasta mitä olen ikinä syönyt. Iltaa jatkettiin vielä yhdelle oikein hyväksi osoittautuneelle clubille. Aamupäivästä alettiin tekemään meille brunssia, jonka syöminen venyi lopulta muutamaan tuntiin. Ja koska englantilaiset talot ovat ihan jäätävän kylmiä, päätettiin pistää takkaan tuli. Yritys oli hyvä, mutta lopputuloksena oli vain kaksi osittain hiiltynyttä halkoa :D Tämä päivä meni siis vain syödessä, eilisistä riennoista palautuessa ja ihanan ystävän kanssa ollessa. 

Muuten mennyt viikko on hujahtanut todella nopeasti, vaikka jonkun verran takapakkia onkin taas tullut. Se alkuhuuma on nyt suurimmilta osin ohitse ja jotkut päivät tuntuvat todella uuvuttavilta. Onko tämä nyt sitten se kulttuurishokki, jota alussa kovasti kielsin kokevani? Ensimmäiset kuukaudet pystyin tekemään työt puoliteholla eivätkä huonosti nukutut yötkään olleet mikään ongelma. Nyt väsymys ja ikävä alkavat painaa jo todenteolla eli on ehkä ihan oikea aika lähteä lomalle. Muutaman tunnin päästä olisi tarkoitus nousta ylös sängystä ja lähteä kohti lentokenttää. Saa nähdä minkälainen olo mulla on lomalta palattaessa, kun jo nyt olisin 24 tunnin yöunien tarpeessa :D

Happy Pancake Day!

Täällä Englannissa vietetään tänään pannukakkupäivää. Oli pakko vähän googlettaa, että mitä se sitten oikeastaan tarkoittaa, ja päivä muistuttaa ihan suomalaista laskiaistiistaita. Pullien tilalla ovat vain pannukakut ja pulkkamäen tilalla pannukakkujuoksut. Jopa täällä Lontoossa olisi mahdollisuus päästä seuraamaan pannukakkukisoja(jotka ovat saaneet alkunsa jo vuonna 1445), mutta itse en kaupungille jaksa tänään lähteä. Ymmärtääkseni kisassa juostaan paistinpannujen kanssa ja esiliinat päällä. Ei me suomalaiset siis ihan sieltä hulluimmasta päästä olla... Päätin kuitenkin tehdä hosteille suomalaisia lettuja kermavaahdon ja hillon kera. Yleensähän se ensimmäinen lettu menee vähän pieleen, ja siitä ulkonäkö paranee sitten pikkuhiljaa. Onnistuin kuitenkin saamaan joka ikisen yksilön näyttämään juurikin siltä miltä halusinkin! Tuli oikein kauniin ruskeita ja pyöreitä lettuja tehtyä. 

Koko viikonloppu vietettiin Emilian kanssa vähän ympäri Lontoota. Shoppailtiin, käytiin museoissa, o2-areenalla ja laskiaispullilla Suomen merimieskirkolla. Syötiin ihan älyttömän hyvät jälkkärit The Slug and Lettucessa teen kera. Käveltiin Green Parkissa ja nähtiin kevään ensimmäiset narsissit! Siellä mä kiljahtelin ilosta niiden kukkasten takia. Ilma on vielä aika viileä, ja viikonloppuna oli oikea myrsky. Tuuli niin, että piti melkein vaakatasossa kulkea eikä sateenvarjolla olisi tehnyt tuolla yhtään mitään. Taivas aukesi sunnuntai-iltana ja vettä tuli ihan kaatamalla. Muutama salamakin tuli nähtyä. Tänään on ollut jo todella nätti päivä. Ilma voisi vaan nyt mun puolesta vähän lämmetä niin saisi vaihdettua lopullisesti tuulitakkiin.

Sekä tällä että ensi viikolla on sen verran menoa ja vilskettä, että saa nähdä milloin kerkeän taas kirjoittelemaan. Innolla odotan jo viikonloppua, vaikka nythän on vasta tiistai. Perjantaina suunnataan mahdollisesti Lontoon yöelämään ja sunnuntaina kahdeksan aikoihin aamulla mulla lähtee kone kohti Italiaa. Odotan lomaa jo kuin kuuta nousevaa. Ja onhan mun pakko myöntää sekin, että ihanaa päästä välillä pois täältä. "Lapseton" viikko kuulostaa ihan mielettömän hyvältä just nyt, vaikka tosta pienestä ihan hirveästi tykkäänkin :)